Emmi
 

 

Minä

Jaki

Riepu

Emmi
- Kuvia -

Taavi

Pirpana

Linkkejä

E-mail

 

EmmiJoillekin ihmisille ei pitäisi antaa eläimiä ollenkaan. Jos eläimen hoito on sitä, ettei eläin saa ruokaa tai vettä eikä sen seurana juurikaan olla, pitäisi miettiä toisenkin kerran, kannattaako ottaa elävää eläintä vaiko hankkia sen sijaan jokin karvainen lelu. Emmi tuli taloon kasvattajan pelastamana juuri edellämainitun kaltaisesta paikasta.

Rättiksen tulon jälkeen päätin, että jos joskus otan toisen kissan, se on myös mitä suurimmalla todennäköisyydellä pyhä birma, mutta väriltään ehdottomasti sininaamio. Jotenkin vain kävi niin, että Emmin kohtalo sai mieleni muuttumaan. Pitihän pikku raukka pelastaa!

Emmi eli Emppu, Empukka, Rukki tai Takiainen on siis ruskeanaamio pyhä birma kuten Rättiskin. Empun virallinen nimi on Belagian Emmi ja se on syntynyt 18.2.1999. Emmi saapui taloon vasta aikuisena, joulukuun alussa vuonna 2001.

Aluksi Emppu oli ihan hysteerinen ruoan suhteen. Auta armias, jos kuppi ei ollut jatkuvasti ääriään myöten täynnä! Heti alkoi järkyttävä ympyrän juokseminen ja huuto. Vettäkin kissa yritti epätoivoisesti juoda wc-pöntöstä ennen kun se käsitti, että vesikuppi lattialla on ihan sitä varten, että siitä saa juoda, eikä kuppi edes ole tyhjä koskaan. Emmi myös pelkäsi aluksi kovia ääniä ja esimerkiksi käden tai jalan kohottamista. Onneksi tämä kaikki on jo mennyttä.

Jos joskus luulinkin Rättiksen olevan maailman huomionkipein kissa, niin erehdyin ja pahasti; Emmi vie voiton kirkkaasti. Se kiehnää koiran kimpussa paljon, selvästi enemmän kuin Rättis, mutta suurimman osan huomiostaan se osoittaa ihmisille. Tuntuu, ettei ole sellaista hetkeä, etteikö Emppu olisi jaloissa taikka sylissä. Tästä johtuu lempinimi Takiainen. Rukki taas tulee siitä, kun kissa kehrää aivan taukoamatta.

Emmi on rauhallinen, kiltti sekä äärettömän seuran-, hellyyden- ja huomionkipeä. Se ei pure taikka raavi ihmisiä eikä tuhoa paikkoja tai muutenkaan tee mitään kiellettyä. Emmi vain on ja tuijottaa suurilla silmillään alati hämmästyneen näköisenä. Emmi on kaveri niin koiran kuin muiden kissojenkin kanssa, vaikka Taavi kiusaa sitäkin. Empukka vaan ei tunnu välittävän moisesta.

Toisin kuin Rättis, Emmi ei ole värivirheellinen, vaan sitä voisi viedä näyttelyihinkin. Asia ei kuitenkaan kiinnosta ainakaan toistaiseksi, paitsi korkeintaan katsojan roolissa.