Jaki

Jaki Birningur, tuttavallisemmin esimerkiksi Jaki, Tiu, Pupsi, Huiskis tai Huiskahäntä on islanninlammaskoirauros. Se on syntynyt 7.5.1996. Oli aikamoinen sattumien summa, että Jaki ja minä kohtasimme toisemme.

Halusin itselleni koiraa viisivuotiaasta asti, mutta meni kuitenkin yli 16 vuotta ennen sen saamista. Rotuvalinta oli selkeä alusta asti: saksanpaimenkoira. Koiraa hankkiessa sitten ajattelin, ettei kannata ottaa ensimmäiseksi koiraksi vaativaa rotua, vaan vähän helpompi, pienempi ja terveempi. Koirakirjasta löysin kuvan kauniista pystykorvaisesta koirasta, jonka luonnekuvaus miellytti suuresti. Halusin tietää rodusta lisää, joten otin yhteyttä Kennelliittoon ja Islanninkoirat ry:hyn. Pian kävinkin tutustumassa pääkaupunkiseudun islantilaisiin omistajineen ja olin vakuuttunut, että siinäpä minun rotuni.

Samalla viikolla kun muutin pois kotoa, varasin Ruotsista pennun, Suomesta kun ei juuri silloin niitä saanut. Alunperin halusin nartun, joka olisi pitkäkarvainen, vaalea (kermanvärinen) ja mustamaskinen. En kuitenkaan saanut pentua paikasta, josta sen ensimmäiseksi varasin enkä vielä seuraavaltakaan kasvattajalta, vaikka siinä vaiheessa ilmoitinkin kelpuuttavani myös uroksen. Sitten kuulin kasvattajasta (Inger Jönsson), jolla oli kolmeviikkoinen pentue, jossa kuulemma oli vielä joitakin uroksia vapaana. Niinpä soitin Ingerille ja sain varattua koiran.

Kolmesta vapaasta urospennusta valinta oli helppo, koska Jaki oli pennuista ainoa, jolla oli kaksoiskannus myös etujalassa. (Vasemmassa etujalassa on yksi kannus, muissa jaloissa on kaksoiskannukset.) Lopputulos, Jaki, on aika kaukana siitä, mitä alunperin halusin, koska Jaki on lyhytkarvainen, punainen, valkomaskinen uros... Rodusta en ollut valmis tinkimään, kaikesta muusta loppujen lopuksi oli pakko. En kuitenkaan voi sanoa katuneeni asiaa kertaakaan.

Kokonaisuutena Tiu on ollut erittäin helppo koira. On meillä tietenkin ollut hankaluutemme, mutta ei mitään pahempaa. Puolen vuoden iässä koira alkoi metelöidä yksin ollessaan ja naapurit valittivat. Ratkaisuksi löytyi sitruunapanta. Sisäsiisteyden kanssa aloin olla epätoivoinen, kun Jaki vielä reilun vuoden iässä teki sisälle vähintään kerran tai kahdesti viikossa. Syy onneksi selvisi allergiatesteissä ja vaihdettuani ruoan loppui myös sisälle tekeminen.

Aloitimme tottelevaisuusharjoitukset Jakin ollessa noin neljän kuukauden ikäinen. Kun koira täytti vuoden, menimme mukaan agilityyn ja pelastuskoiraharjoituksiin. Agility jäi ajan- ja osittain myös auton puutteen vuoksi kahden vuoden harrastamisen jälkeen. Tottelevaisuudessa koira sai kilpailuoikeiden voittajaluokkaan kesällä 2001. Raunioilla Jaki sai verovapauden muutamaksi vuodeksi, se on suorittanut PERA A ja B sekä IPOR A -kokeet hyväksytysti.

Kaverikoiratoimintaan menimme mukaan tammikuussa 2005, jolloin kävimme Kennelliiton järjestämän Kaverikoirakurssin. Touhu on kuin luotu Jakille. Kun koira rakastaa kaikkia ihmisiä ja rapsutuksia, ei parempaa voisi ajatellakaan. Kaverikoiran entinen nimitys on Terapiakoira, ja toimenkuvana on käydä erilaisissa laitoksissa (mm. sairaalat, palvelutalot, vanhainkodit jne.) piristämässä asukkaiden päivää.

Jaki on luonteeltaan ystävällinen, avoin, iloinen, reipas ja oppivainen. Jaki ei pelkää paukkuja tai pamauksia, se on jopa ollut mukana uuden vuoden raketteja lähetettäessä. Jaki on hellyydenkipeä ja tulee hyvin toimeen muiden urosten kanssa, mutta sillä on silti omaakin tahtoa. Tiu osallistuu mielellään kaikkeen mahdolliseen ja siksi olen kuljettanut sitä mukanani aina kun olen voinut.

Monessa suhteessa Jaki on hieman erilainen islantilainen. Ensinnäkin se inhoaa kaikenlaista likaa. Esimerkiksi kuraojat, joissa monet islantilaiset omistajiensa riemuksi pulikoivat, ovat Jakille kauhistus. Vesisateella koira ei halua ulos, ja kun sen sitten pihalle saa, se kulkee korvat luimussa ja häntä alhaalla mahdollisimman suojaisissa paikoissa, kuten vaikkapa puiden alla.

Kaivelu ei kiinnosta yhtään, siinähän voi likaantua! Myyriä voi vähän nuuskutella, jos kohdille osuu (ja on osunut monesti), mutta ei niistä kannata riemastua millään lailla. Mitkään raadot eivät myöskään kiinnosta, ei syömisen saati kierimisen kannalta. Haukkuminenkin on varsin vähäistä, voisi melkein sanoa koiraa mykäksi. Ja Jakihan ei ole koskaan tuhonnut mitään, rauhassa ovat saaneet olla niin kengät, huonekalut kuin sähköjohdotkin.

Jakin tiedot Koiranetissä tästä.